Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Polkka kehittää uutta lähiruokaa yrityksien kanssa

Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut oy on kutsunut yritykset mukaan kehittämään täysin uusia ammattilaiskeittiökäyttöön sopivia tuotteita, jotka lisäävät lähiruuan ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden käyttöä.

Kehittäminen aloitettiin yrityksille suunnatulla keskustelutilaisuudella, joka pidettiin Joensuussa keskiviikkona 24.10. Keskustelutilaisuudessa oli mukana kymmenkunta alan yritystä Itä-Suomen alueelta. Yli puolet yrityksistä kertoi jo tässä vaiheessa osallistuvansa kehittämistyöhön. Keskustelutilaisuudessa mukana olleet yritykset pitivät Polkan avausta hyvänä ideana, jonka kautta saadaan uusien tuotteiden lisäksi myös nostettua paikallisen lähiruuan arvostusta.

Polkka ostaa elintarvikkeita noin viidellä miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä lähiruuan osuus on tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia. Polkan tavoitteena on lisätä lähiruuan määrää ja verkostoitua entistä paremmin alueen elintarvikealan yritysten kanssa.

Julkishallinnollisena toimijana Polkan täytyy kilpailuttaa hankinnat. Uusien lähiruokatuotteiden kehittäminen kilpailutetaan niin sanottuna innovatiivisena hankintana. Käytännössä se tarkoittaa, että Polkka valitsee esitetyistä ideoista parhaimmat ja osallistuu niiden kehittämiseen sekä rahallisesti että omien työntekijöidensä työpanoksella. Kun uusi tuote on valmis, Polkka ostaa tuotetta omaan käyttöönsä. Yritykset saavat myydä kehitettyä tuotetta myös muille toimijoille.

Lähiruokaideoiden keräämiseen tähtäävä ensimmäinen tarjouspyyntö julkaistaan julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa joulukuussa. Tavoitteena on, että uudet lähiruokatuotteet ovat tarjolla Polkan ravintoloissa sekä koulujen, päiväkotien ja hoitolaitosten ruokalistoilla syksyllä 2019.