Kevalta rahoitusta Polkalle asiakkaiden työelämähankkeille

​Keva myönsi 300 000 euroa työelämän kehittämisrahaa asiakkaidensa työelämähankkeille. Summa jaettiin yhdeksälle hakijalle. Rahoitettavia hankkeita seurataan ja niiden tuloksia hyödynnetään...

Leviteannostelijoiden käyttöä laajennetaan kouluravintoloissa

Polkka laajentaa kotimaisen leviteannostelija-innovaation käyttöä Joensuun kaupungin kouluilla hyvien kokemusten perusteella. Leviteannostelijat olivat ensin testikäytössä talvella 2016...

Kansainvälinen koulumaitopäivä 27.9.

Kansainvälinen koulumaitopäivä järjestetään aina syyskuussa kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Tänä vuonna päivä on 27.9. Päivän tarkoituksena on muistuttaa siitä, miten tärkeä osa maidolla on...

Luomupuuron ME syntyi

Viime viikolla keskiviikkona syntyi luomupuuron uusi maailmanennätys.   ​Pro Luomun mukaan luomupuuron maailmanennätykseen osallistui 317 kumppania ja 390 230 puuronsyöjää. Polkka oli yksi...

Leipäviikko 11. - 15.9.17

Tällä viikolla vietetään leipäviikkoa maanantaista perjantaihin. Polkan toimipisteissä on leipäviikon aikana tarjolla päivittäin erilaista tuoreleipää mm. lähileipomoista.

Suomi100 - Syödään yhdessä luomupuuron maailmanennätys 6.9.2017

Polkka osallistuu palvelupisteissään Pro Luomu Ry:n luomupuuron maailmanennätyskampanjaan 6.9.2017.  Luomupuuron ME on osa Syödään yhdessä -hanketta, joka on osa Suomi100 -ohjelmaa. ...

Hallituksen kokous 5/2017

Polkka-yhtiön hallitus kokoontui 24.8.2017 yhtiön toimitiloissa Niskakadulla. Kokoustiedote on luettavissa kokonaisuudessaan Päätöstiedotteissa , kuten myös kaikki aikaisempien kokouksien tiedotteet.

Hallituksen kokous 3/2017

Polkka-yhtiön hallitus piti kokouksen 25.4. Lieksassa. Kokoustiedote on julkaistu Päätöstiedotteissa.

Pääsiäisateriat tarjolla viikolla 15

Kouluilla on torstaina  tarjolla broileria tai quorn-leikkeet riisipedillä ja mustaherukkahilloa. Päiväkodeissa on broileria riisipedillä ja mustaherukkahilloa sekä välipalalla...

Polkan kesätyöhaku on alkanut

Polkassa on haettavana monipuolisiin ateria- ja puhtauspalvelujen tehtäviin yhteensä 30 kesätyöpaikkaa 15 - 18 -vuotiaille nuorille. Työsuhteet ovat kestoltaan 4 viikkoa ja ne ajoittuvat kesä-...

Polkka käyttää kotimaista lihaa

Polkka käyttää ruoanvalmistuksessaan Atrian ja Saarioisen toimittamaa kotimaista lihaa. Lihojen ja lihavalmisteiden kotimaisuusaste on 99 % ja ainoastaan poikkeustapauksissa (esim....

Hallituksen kokoustiedotteet

Polkan hallitus on kokoontunut kaksi kertaa kuluvan vuoden aikana ja näistä kokouksista on julkaistu tiedotteet Päätöstiedotteissa . Yhtiökokoustiedote on myös julkaistu.

Polkkaan valittu talouspäällikkö

Polkan uudeksi talouspäälliköksi on valittu Juha-Matti Juurikainen. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja tulee vahvistamaan yhtiön talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista. Hän aloittaa...