Ruokahävikki on syömäkelpoista ruokaa, joka on syystä tai toisesta päätynyt jätteeksi syömisen sijasta. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa.
Polkka tekee jatkuvaa ruokahävikin seurantaa Joensuun kaupungin päiväkodeissa ja kouluravintoloissa. Seuranta otettiin käyttöön vuonna 2019 eli se on toiminnassa nyt viidettä vuotta.
Mitatut hävikkilajit ovat keittiön tilaushävikki ja asiakkaiden lautashävikki. Molemmat kuuluvat Polkan tärkeimpiin seurattaviin lukuihin, ydinmittareihin. Tilaushävikki kertoo, paljonko tilatusta ruokamäärästä jää keittiöön syömättä. Lautashävikki taas on ruokailijan lautaseltaan biojäteasiaan jättämän ruoan määrä.
Hävikkitietoja hyödynnetään monin tavoin. Polkan ateriapalveluiden kohteissa ruokaa saa ottaa tarpeen mukaan, mikä tuo keittiöille haastetta tilausmäärien ennakointiin. Päivittäinen seuranta ja kirjaaminen auttaa paitsi tilattavien määrien arvioinnissa, myös ruokatrendien tunnistamisessa, sopivien pakkauskokojen selvittämisessä ja ennen kaikkea ruokalistasuunnittelussa.
Lautashävikin määrässä puolestaan ruokailijoiden rooli on merkittävin. Jokainen voi vähentää omaa lautashävikkiään noudattamalla yksinkertaista neuvoa: Ota ruokaa vain sen verran kuin jaksat syödä.
Ruoka on liian arvokasta hukattavaksi. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ruokahävikin vähenemiseen. Pienetkin teot ovat tärkeitä!