Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden kunnan ateriapalvelut siirtyvät Polkalle

Kontiolahden kunnan ateriapalvelut siirtyvät Polkalle

Polkka oy alkaa helmikuussa 2022 tuottaa Kontiolahdelle kunnan aiemmin hoitamia ateriapalveluita. Ensimmäisenä toiminta käynnistetään alkuvuodesta valmistuvalla Kontiolahden sote-asemalla, jonka osastotoiminnan on tarkoitus alkaa helmikuussa, tämänhetkisen tiedon mukaan 21.2.2022. Muut sote-yksiköt tulevat mukaan Polkan ateriapalveluihin huhtikuun lopussa. 

Siirtymän varmistuttua Polkka tutustui tuleviin kohteisiin, ja parhaillaan Polkassa on käynnissä valmisteluvaihe, joka pitää sisällään tuotannonsuunnittelua, työ- ja kuljetusjärjestelyjä sekä vaunu- ja astiahankintoja. Polkalle siirtyvät kohteet käsittävät terveyskeskuksen lisäksi asumispalvelun yksiköt, kotipalveluateriat ja päivätoiminnan ryhmät, ja kokonaisasiakasmäärä liikkuu lähellä kahtasataa. 

Kontiolahtea koskeva ateriatuotanto jakautuu Polkassa kolmeen valmistuskeittiöön: Siilaiselle, Pataluodon koululle ja Tikkamäelle. Kontiolahden terveyskeskuksen osalta ateriapalvelun ruuat valmistetaan ja annostellaan Siilaisen valmistuskeittiöllä. Myös välitystuotteena lähtevät maidot, leivät, vihannekset ja hedelmät toimitetaan sieltä, samoin kuin kotipalveluateriat. Pataluodon koulun keittiö tuottaa Kontiolahdelle valtaosan muista sote-aterioista, kun taas Tikkamäen osuus on toistaiseksi pieni.  

Hyvinvointialuemuutoksen edetessä on mahdollista, että kuntien toiminnoissa nähdään lisääkin vastaavanlaisia ratkaisuja. Muutos on kuitenkin vielä alkuvaiheessa ja useimmat kunnat vasta pohtivat vaihtoehtojaan. 

Kaksi Polkan työntekijää ruokalinjastoa valmistelemassa.