Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

angle-left Koulut alkavat 13.8.

Pinaattikeitolla ja puurolla lähdetään

Klassinen pinaattikeitto avaa kouluvuoden ruokalistan.

Kuva Uimaharjun koulun ruokasalista.Joensuulaiskoulujen lukuvuosi käynnistyy tiistaina 13.8.2019. Ensimmäisen koulupäivän ateria on klassikkotasoa eli pinaattikeittoa ja keitettyä kananmunaa. Kasvislounaana on tarjolla sydänystävän puuroa. Loman päättymisen mahdollisesti synkistämiä mieliä piristänee jälkiruokana tarjottava vadelmamehujää.

Muutoksitta ei tämäkään syksy mene Joensuun kouluissa. Tämä tarkoittaa uusia tuulia myös kouluruokaa valmistavalle ja koulujen puhtaudesta vastaavalle Polkalle. Polkka ottaa hoitaakseen Sirkkalan kasvavan koulun ruoanvalmistuksen. Aiemmin kouluruon valmisti Sirkkalassa ostopalveluna Fazer Food Services oy. Sirkkalan ateriat valmistetaan Siilaisen ravintokeskuksella.

Enon ja Uimaharjun alueen yläkouluopetus keskitetään Uimaharjuun 13.9. alkaen. Enossa jatkuu alakouluopetus, mutta tilaongelmien vuoksi käytössä ovat enää entinen lukion siipi ja siirtotilat. Kun keittiökin otettiin pois käytöstä, ruoanvalmistus on siirretty Siilaiselle, josta ruoka toimitetaan entisen Enon kunnan alueen kouluihin ja päiväkoteihin.

Oheisessa kuvassa näkymä Uimaharjun koulun ruokasalista viikkoa ennen H-hetkeä.

Alla vielä ensimmäisen koulupäivän ruokalista:

Pinaattikeitto L K, Kananmuna keitetty M G, Pölkkyporkkana, Ruistassu M K VE,
Ruusunmarja-omenakiisseli M K G VE, Mehujää vadelma K G

Kasvislounas Sydänystävän puuro L K, Pölkkyporkkana, Ruistassu M K VE, Ruusunmarjaomenakiisseli
M K G VE, Mehujää vadelma K G ❤

pinaattikeitto, kouluruoka, Polkka, Joensuu, lounas