Polkan ravintokeskus Siilaisella valmistaa kotipalveluaterioita Joensuun, Liperin, Outokummun, Kontiolahden, Juuan, Rääkkylän ja Polvijärven alueille. Maaliskuussa viikolla 10 toimitusalueiden määrä kasvaa yhteensä yhdeksään, kun mukaan tulevat myös Heinäveden kunta ja Lieksan kaupunki. Valmistuksen keskittämisen taustalla on Polkan sisäisen toiminnan optimointi.
Kotipalveluateriat toimitetaan asiakkaalle jäähdytettynä kolmena päivänä viikossa. Heinävedellä käytäntö on jo tuttu, mutta Lieksassa totutellaan uuteen toimintatapaan: ruoka on tähän asti saapunut arkipäivisin lämpimänä.
Muutoksella turvataan paremmin ruuan mikrobiologinen laatu, sillä pitkien välimatkojen vuoksi Lieksassa on ollut haasteena saada ruoka asiakkaille perille oikean lämpöisenä eli lämmin ruoka kuumana ja kylmät tarjottavat riittävän kylminä. Oma ongelmansa on ollut myös se, että ruokaa on pidettävä lämpimänä kauan aikaa. Muutoksessa on siis mietitty useammalta kannalta myös ruoan turvallisuutta ja laatuvaatimuksia.
Täysin uudesta asiasta ei ole kyse, sillä jo nykyisellään ruoka toimitetaan Lieksan kotipalvelun asiakkaille viikonloppuisin kylmänä.
Viikosta 10 alkaen kaikkien yhdeksän kunnan kotipalveluateriat aletaan lisäksi toimittaa tilaajille yhtenäisen, ruokalistalle määritetyn ateriakokonaisuuden mukaisina. Oireita aiheuttavat erityisruokavaliotarpeet huomioidaan tietenkin edelleen yksilöllisesti. Ateria on aina suunniteltu monipuoliseksi ja ravitsemussuositukset huomioivaksi kokonaisuudeksi, joka koostuu pääruoka-annoksesta, tuorepalasta, jälkiruoasta ja asiakkaan niin halutessa myös leivästä.
Maaliskuun alkupuolella tapahtuu muutoksia myös ruokakuljetusten reiteissä. Ne liittyvät Polkan sisäiseen toimintojen selkeyttämiseen sekä ateriatilausjärjestelmän tekniseen uudistukseen. Jos kuljetusjärjestelyillä on vaikutusta aterioiden toimituspäiviin, siitä tiedotetaan suoraan niitä asiakkaita, joita muutokset koskevat. Kaikissa kotiateriapalveluihin liittyvissä lisäkysymyksissä asiakkaat voivat aina kääntyä oman alueen kotihoidon puoleen.