Joukkoliikenne
Joukkoliikenne alasivun pääkuva
Joukkoliikenne
Joukkoliikenne
Esteetöntä asiointia
Polkka järjestää joukkoliikenteen palveluita Joensuun kaupungin tarpeisiin. Palveluihin kuuluvat asiointiliikenne sekä Noutopoika-liikenne.
Logistiikkapalvelut järjestää ja suunnittelee kutsuohjattuihin henkilökuljetuksiin noin 13 000 matkaa vuodessa.
Asiointiliikenne toimii kutsutaksina Kiihtelysvaarassa, Tuupovaarassa, Enossa, Uimaharjussa ja Hammaslahdessa.
Joensuun Noutopoika on kutsusta toimivaa julkista joukkoliikennettä, joka noutaa matkustajat mahdollisuuksien mukaan kotiportilta. Sen liikennöintialueella asiakkaat viedään mahdollisimman lähelle heidän haluamiansa asiointipaikkoja. Noutopojalla voi matkustaa kuka tahansa.
Noutopojassa on otettu huomioon iäkkäiden ja toimintaesteisten henkilöiden esteettömyyden tarpeet. Autot ovat pieniä, matalalattiaisia linja-autoja, joihin pääsee helposti myös pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa. Tarvittaessa kuljettajat avustavat kyytiin nousemisessa ja poistumisessa.