Vilkas hankepäivä takana

Vilkas hankepäivä takana

03.09.26

Henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishankkeessa saavutettiin merkittäviä etappeja keskiviikkona 2. syyskuuta. Päivän aikana saatiin päätökseen työyhteisösovittelijoiden työpaketti, kun sisäiset työyhteisösovittelijamme vastaanottivat todistukset Tarmo Alastalon vetämän koulutussarjan päätteeksi. Todistusten jakaminen oli päätös sovittelijoiden koulutuspolulle sekä yhdelle hankkeen keskeisistä työpaketeista.

Iltapäivällä hankkeen ohjausryhmä kokoontui viimeistä kertaa kasvotusten ennen hankkeen päättymistä. Tapaamisessa käytiin läpi hankkeen etenemistä ja tulevia toimenpiteitä. Kokouksessa saatiin arvokkaita näkemyksiä ja evästyksiä hankkeen viimeisiin vaiheisiin.

Lisätietoa Henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishankkeesta